No niin. Nyt se on sitten tehty. Vihdoin sain aikaiseksi luoda blogin. Tulen kirjoittamaan aluksi tuntojani ja tapahtumiani menneestä, myöhemmin nykyhetkestä. Aloitan kertomalla toisen lapseni syntymän jälkeisestä ajasta ja odotuksista ja toiveista ennen lapsen syntymää.
Kaikki ei todellakaan mennyt kuopukseni syntymän jälkeen niin kuin Strömsössä, ei lähellekään. Kadun päivittäin muutamaa asiaa, jotka tapahtuivat sinä syksynä. Kaiken olisi pitänyt olla ruusuista ja auvoista. Siitä piti tulla elämäni ihanin vuosi. En olisi voinut ikinä kuvitella ennalta niitä tuntemuksia ja tapahtumia, joita oli ja miten kamala syksystäni tulikaan.
Myöhemmin tulen kertomaan minun ja mieheni välisestä suhteesta ja kaikenlaisista asioista ja tapahtumista, joita on sattunut yhteisen matkamme varrella. Silloin kun vannoimme ikuista rakkautta ja tukea myötä- ja vastamäessä, en voinut kuvitellakaan millaisia vastamäkiä elämä meidän tiellemme tuo tai lähinnä suhteeseemme. En ollut alunperin ollenkaan mustasukkainen ja kuvittelin myös toisen rakastavan minua omana itsenäni, sellaisena kuin olen. Mutta mitä kovempi vastamäki on ollut, sitä vähemmän tukea on tullut ja satuttamista niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Minulla on kuitenkin kaksi aivan ihanaa lasta. Ihmettelen miten olenkin onnistunut niin ihanat tapaukset saamaan. Molemmat ovat olleet helppoja lapsia vauvasta asti ja iloisia, rohkeita ja seurallisia. Kunpa maailma ei olisi heille kova, vaan antaisi heidän säilyttää reippautensa ja uskon ihmisten hyvyyteen ja rehellisyyteen.
Tässä hieman taustaa ja alustusta. Nyt koitan alkaa päivittämään tänne kuulumisia ja kertomaan tuntemuksistani ja fiiliksistäni menneistä ajoista ja nykyfiiliksistäni.